Tekstit

Kun vähän kaikkea ja sinnepäin

Kuva
  Tiedättekö sen ihmistyypin, joka on extrovertti, intuitiivinen, herkkä, nopea käänteissään ja kiinnostunut kaikesta? Minä tiedän.  Ja joskus se on hiivatin raskasta. Tuossa aikaisemmassa bloggauksessani kirjoitin siitä, miten kaiken härdellin keskellä voi ottaa pienen rauhoittumishetken ja hengähtää. Tuo yllämainittu ihmistyyppi, jota minäkin taidan loppujen lopuksi edustaa, tarvitsee epätoivoisesti noita tapoja katkaista arjen härdelli ja keinoja palautua pienissäkin määrin. En ollut tämmöinen lapsena, en ainakaan muista olleeni. Olin lukutoukka, hieman epäliikunnallinen. En oikein pärjännyt tyttöjen kuvioissa mukana ja teininä ajauduin omiin haavemaailmoihin. Toki elämäkään ei ollut kovin tasapainoista tukeakseen aikuistuvaa nuorta noina aikoina.  Mutta kotoa muuttaessa se levottomuus alkoi näkymään yhä enemmän. Opinnot suoritin työn ohella, harrastuksiin ja vapaaehtoistyöhön kului paljon aikaa ja resursseja. Kotona lasten kanssa ollessa aika kului myös vapaaehtoistyöhön ja myös op

Kun epänormaalista tulikin normaalia. Kun etätyöstä tulikin mahdollisuus.

Kuva
Tiedättekö sen tunteen, ruuhkavuosiksi kutsuttavan, kun työpäivän jälkeen kovaa vauhtia ajaa päiväkodin pihaan (tai välillä jopa sen ohi, ajatuksissaan) hakemaan nappulan, kotiin syöttämään nappulat, harrastukseen, läksyjen tekoon, pyykkäykseen, iltarutiineihin. Ja lopulta istahtaa sohvalle niin uupuneena ettei jaksa edes televisiota avata talon hiljetessä. Sitä oli meidän perheen elämä ennen koronaa. Päivittäinen työaika ja työmatkat yhdistettynä ehdin hädin tuskin hakemaan lastani päiväkodista ennen viittä. Ja meillä vain yksi lapsista harrasti tuolloin joten menoa oli vain kahtena iltana viikossa. Silti tuntui että aina oli aikaa liian vähän. Ja sitä aikaa itselle ei ollut ollenkaan.  Lapseni ovat 11, 8 ja 5-vuotiaat. Normiperheessä voisi jättää jo osan lapsista hetkeksi kotiin keskenään, mutta meillä on (ainakin) yksi erityinen täällä kotona, joten lasten keskenään jättäminen on hieman arpapeliä.  Sitten tuli se korona. Yhtäkkiä sain nukkua aamuisin hieman pidempään. Nuorimmaisen v

Hengitä syvään - ja päästä irti.

Kuva
  Ensimmäiset muistoni perheväkivallasta ovat jo ennen koulun alkua. Lapsuuteni epävakaan yksinhuoltajan lapsena oli hyvin levoton ja traumaattinen. Päästessäni sinne kahdenkymmenen ikään muutin vihdoin pois kotoa aloittamaan omaa elämääni, ja nopeastihan se selvisi että ne traumat pitäisi käsitellä ennenkuin oikeasti pääsee elämässä eteenpäin. Epävarmuus, huono itsetunto, hylkäämisen pelko, kiltteys, toisten miellyttäminen, omien rajojen hahmottamisen (ja niistä kiinnipitämisen) ongelmat.  Siinä oli melkoiset lähtökohdat nuorelle likalle, jolla koko elämä edessä. Monenlaisten mutkien, väärien seurustelukumppanien ja vaikeuksien jälkeen päädyin aikanaan aloittamaan psykoterapian. Joka mullisti elämäni tavalla jota en olisi osannut kuvitellakaan. Tuo kuva, minkä valitsin tähän, se liittyy voimakkaasti siihen kun otin pitkän tauon jälkeen yhteyttä terapeuttiini toisen lapseni synnyttyä. Mietin silloin, että miten ihmeessä minä pärjään. Hän vastasi, että keskity, ole läsnä ja hengitä. No

Ensimmäinen

Kuva
  Mietin tässä muutama viikko sitten, että olen kirjoittanut jonkunlaista päiväkirjaa tai blogia koko elämäni. 20 vuotta sitten kirjoituksia päivitin silloisille verkkosivuilleni, myöhemmin tuli erilaiset blogialustat. Teemat ja nimet ovat vaihtuneet elämäntilanteiden mukaan, viimeisin ehkä eniten aktiivisin blogi oli elämäntaparemonttiin liittyvä blogini joka ajoittui toisen lapseni syntymän jälkeen.  Nyt, kun olen kirjoittamassa tätä ensimmäistä tekstiä taas kerran uuteen blogiin, jotenkin yritän tässä samalla havainnoida että mihin sisäiseen tarpeeseen tämä kirjoittaminen minulla oikein vastaa. Aikaisemmissa blogeissa olen avannut elämääni enemmän ja vähemmän avoimesti, sillä on ollut omat seurauksensa. Olen kaksi kertaa päässyt lehteen: ensimmäisellä kerralla elämäntaparemontin tiimoilta ja toisella kertaa shokkierosta selviytyjänä. Olen tutustunut blogin kautta ihmisiin. Ennen kaikkea olen kuitenkin blogimaailman kautta löytänyt paljon vertaistukea elämäni eri vaiheissa. Muita sam