Kun epänormaalista tulikin normaalia. Kun etätyöstä tulikin mahdollisuus.
Tiedättekö sen tunteen, ruuhkavuosiksi kutsuttavan, kun työpäivän jälkeen kovaa vauhtia ajaa päiväkodin pihaan (tai välillä jopa sen ohi, ajatuksissaan) hakemaan nappulan, kotiin syöttämään nappulat, harrastukseen, läksyjen tekoon, pyykkäykseen, iltarutiineihin. Ja lopulta istahtaa sohvalle niin uupuneena ettei jaksa edes televisiota avata talon hiljetessä.
Sitä oli meidän perheen elämä ennen koronaa. Päivittäinen työaika ja työmatkat yhdistettynä ehdin hädin tuskin hakemaan lastani päiväkodista ennen viittä. Ja meillä vain yksi lapsista harrasti tuolloin joten menoa oli vain kahtena iltana viikossa. Silti tuntui että aina oli aikaa liian vähän. Ja sitä aikaa itselle ei ollut ollenkaan.
Lapseni ovat 11, 8 ja 5-vuotiaat. Normiperheessä voisi jättää jo osan lapsista hetkeksi kotiin keskenään, mutta meillä on (ainakin) yksi erityinen täällä kotona, joten lasten keskenään jättäminen on hieman arpapeliä.
Kaikkinensa päivässä on enemmän tunteja käytettävissä perheeseen. Viikonloput ovat vähemmän stressaavia kun kotitöitä voi tehdä pitkin viikkoa ja toisaalta ei myöskään tule stressiä tulevan viikon kiireistä.
Kommentit
Lähetä kommentti